Noin vuosi sitten kirjoitin listan asioista jotka pitää  suorittaa Pekingissä ollessa. Moni asia on jo ruksittu yli mutta vielä en ole käynyt laskettelemassa enkä Japanissa ja jotain pienempiä sivutehtäviä on myös edelleen suorittamatta. Listalla on kuitenkin alusta asti komeillut samppanjabrunssi. Siis brunssi hienossa ravintolassa/hotellissa ja free flow samppakaljaa. Tänään sain tuon rastin suoritettua.

Elikkä aamulla siis neljän tunnin yöunien jälkeen herätys kelloon ja suunta kohti Westin-hotellia jonka brunssin länsimaalaiset ovat äänestäneet kaupungin parhaaksi. Samppanja virtasi alusta loppuun koko 3,5 tuntia joka me siellä istuttiin. Ruoka oli uskomatonta ja tuollaista brunssikokemusta ei tiettävästi Suomesta tule löytymään tällä vuosikymmenellä. Kannatti käydä.